Syyskokous 13.11.2024
Syyskokous pidettiin radan toimistorakennuksessa ja kivasti mahduimme sinne kokoustamaan. Annika loihti meille taas herkulliset tarjottava oikein kakun kera. 🙂
Alla tärkeimpiä kohtia syyskokouksesta.
Hallituksen kokoonpano
Annika Veijalainen ja Pia Hurme valittiin uudelleen kahdeksi vuodeksi. Ada Randen
valittiin kahdeksi vuodeksi. Sanna Janhunen valittiin Eeva Salmisen tilalle yhdeksi
vuodeksi. Toimissaan jatkaa Roosa Huttunen, Piia Tuomisto ja Nora Peltonen
Jäsenasioiden muutoksia
Jäsenmaksu ei muutu ensi vuodelle, eli pysyy 28 eurossa. Päätettiin myös, että varsinaisen jäsenen jäsenmaksu on puolet kuluvan kalenterivuoden
loppuun asti, kun hän liittyy TVK:n jäseneksi 1.9. tai sen jälkeen.
Päätettiin myös, että kasvattaja voi anoa kasvattiensa omistajat varsinaisiksi jäseniksi
koko kuluvan kalenterivuoden ajaksi siten, että jäsenmaksu on puolet varsinaisen
jäsenen maksusta. Seuraavana kalenterivuonna jäsenmaksu on normaali varsinaisen
jäsenen maksu.
Jäsenpalautekyselyn läpikäynti
Kyselyyn oli vastannut mukavasti ihmisiä ja oli positiivista huomata, että moni asia oli parantunut verrattuna aiempien vuosien kyselyihin.
Vuokrasopimuksen tilanne
Kuten arvata saattaa, uusi vuokrasopimus herätti keskustelua syyskokouksessa. Asioista vain keskusteltiin. Melkein kolminkertainen vuokra aiempaan verrattuna säikäytti monet mikä on ihan ymmärrettävää ja vuokraperustetta silevitellän vielä kokouksen jälkeen.