Hallituskuulumisia 5/23 ūüĆě

Tiivistelmä hallituksen kokouksesta 8.5.2023

Jäsenasiat
Hyväksyttiin jäsensihteerin listan mukaisesti kolme uutta varsinaista jäsentä. Eronneeksi katsottiin viisi varsinaista jäsentä ja yksi perhejäsen.

Sähköpostipäätökset
Kirjattiin yksi sähköpostipäätös kokousten välillä.

Näyttelytoimikunta
Näyttelytoimikuntaan nimettiin hallituksesta Roosa, Marianna, Nora ja Jasmin sekä rahastonhoitaja Emmi. Sinikka Collanus on luvannut olla apuna tarvittaessa. Muita kiinnostuneita ei ole ilmoittautunut.

Maasto- ja ratakilpailut
Käytiin läpi kilpailujen järjestelyjen tilannetta. Järjestelyt sujuvat hyvin ja Annika on saanut ruokasponsorin. Maastokilpailuihin päätettiin hankkia kaikille koiraäidelle äitienpäiväruusu. Kaikki koiranäidiksi itsensä katsovat ovat äitejä.

Infovideot
Miska, Annika ja Nora tekevät ensimmäisen infovideon koirien mittaamisesta.

Rataharjoitusten aloitus ja ratatalkoot
Kaikki koneet ovat huollettavina ja ne on luvattu valmiiksi maastokilpailuviikonloppuun mennessä. Päätettiin järjestää ratatalkoot ti 16.5. klo 18 ja jatketaan tarvittaessa seuraavalla viikolla. Mikäli talkoot onnistuvat hyvin, rataharjoitukset voidaan aloittaa ti 23.5. Annika ja Nora tekevät talkoiden työlistan, Jasmin ja Kati hoitavat tiedotuksen.

Maastojuoksuharjoitukset
Jäsenistöltä on tullut toiveita maastoharjoituksista. Päätettiin järjestää harjoitukset pennuille, aloittelijoille ja lähetysongelmaisille koirille joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona ratapentutreenien sijasta. Muina keskiviikkoina järjestetään pentujen/aloittelijoiden treenit normaalisti.

Yhteislenkit
Päätettiin aloittaa säännöllisten yhteislenkkien järjestäminen joka kuukauden viimeisenä torstaina klo 18, lenkkien lähtö radalta.

Eläinten hyvinvointi TVK:n toiminnassa
Keskusteltiin hyvinvointiasioista ja päätettiin perustaa hyvinvointityöryhmä. Työryhmään osallistuvat hallituksesta Jasmin (vetäjä), Johanna, Miska, Marianna ja Roosa. Työryhmä tuo kuulumiset hallituksen kokoukseen. Maastokilpailujen osalta kilpailuttajakirjeeseen sekä toimitsijakirjeeseen on aiheeseen liittyen jo uudistettu tekstiä.

Seuraavat kokoukset
5.6., 3.7., 14.8.

Hallituskuulumisia 5/23 ūüĆě