::Kerho       ::Rata       ::Ajankohtaista       ::Jäsenet       ::Linkkejä       ::Yhteystiedot       ::Galleria       ::Tulokset


Sivuja päivitetty 23.5.2013

TURUN VINTTIKOIRAKERHO


Tervetuloa Turun Vinttikoirakerhon sivuille, toivottavasti viihdyt.

Turun Vinttikoirakerho, tuttavallisemmin TVK, on perustettu vuonna 1968. TVK on Suomen Vinttikoiraliiton (SVKL) ja Varsinais-Suomen Kennelpiirin jäsen. Kerhon tavoitteena on järjestää vinttikoiraharrastajille toimintaa ympäri vuoden, toiminnan keskittyessä luonnollisesti kilpailukaudelle.

TVK järjestää vuosittan yhden maastojuoksukilpailun, kaksi ratajuoksukilpailua sekä ryhmänäyttelyn 10-ryhmän koirille. Kerho on myös mukana Top Dog Show-allianssissa joka järjestää kaikkien rotujen näyttelyn kerran vuodessa.





Kilpailutoiminnan lisäksi järjestämme rataharjoituksia sekä kerhoiltoja jäsenistölle.

Kerhoilloissa on aiheina ollut mm. koiren hieronta sekä ensiapu. Kerho on myös järjestänyt pentu- ja arkitottelevaisuuskursseja, näyttelyharjoituksia sekä match show-tapahtumia. Muutaman kerran vuodessa toimitetaan jäsennistölle lehti. Ratakauden päätteeksi järjestetään makkarajuoksut ja vuoden lopussa jäsennistölle pikkujoulut joissa palkitaan vuoden koirat sekä uudet valiot.


Tervetuloa mukaan toimintaan!




Yhteistyössä 2013






2.3.2013
Ryhmänäyttely (FCI 10)
TVK:n kisat 2013


Myyntituotteet

   © 2008 Turun Vinttikoirakerho ry   - Kaiken materiaalin kopioiminen ilman lupaa kielletty -